tiistai 26. kesäkuuta 2012

lukkogate

Tämä tunnelukkokohu taitaa kyllä olla jo vähän menneen viikon lumia, koska tänään kaikkien huulilla on tietysti Juhannustanssit osa 2. Merkitsen silti muistiin.

One love -ryhmän taiteilijat Kaija Papu ja Antti Pussinen varastivat hiljattain toistasataa lemmenlukkoa Tampereen Patosillalta, sulattivat ne möykyksi ja esittelivät taiteena Pirkanmaan 5. triennaalissa. Ihmiset pahoittivat mielensä puolin ja toisin ja rakkauden puolesta kohistiin urakalla.

Ystäväni sanoi: Minun työssäni lukko sulkee oven siihen vajaan, johon intialainen lapsivaimo on teljetty käärimään savukkeita henkensä kaupalla.

Se ei ole hyvä lukko. Sellaisia lukkoja on minunkin naisteni maailmassa: niillä lukitaan kotiapulaiset piiloon ja säilöön työpaikoilleen, ihmissalakuljetuksen uhrit täyteen ahdettuihin takakontteihin ja joskus ne pakkotyöhön tai itsensä myymiseen alistetut ihan oikeasti kettingillä kiinni siihen patteriin.

Riippulukkojen ja raskaiden telkien lisäksi ovat vielä ne henkiset salvat, joilla ihmisiä pidätellään. Ja sitten lukossa olevat ihmiset. Ne lukot eivät symboloi ainakaan rakkautta.