lauantai 17. maaliskuuta 2012

vihapuhe vs. etninen nimittely

Helsingin Sanomien nettisivuilla oli tänään melkein allekkain kaksi juttua, joiden kummankin aiheena oli perussuomalaisten luottamushenkilöiden muihin ihmisiin kohdistuva kiusaaminen tai suoranainen vaino.

Uudenkaupungin kaupunginhallitus oli tehnyt poliisille tutkintapyynnön kaupunginjohtajaan ja kahteen muuhun viranhaltijaan kohdistuneesta, perussuomalaisten valtuutettujen harjoittamasta kiusaamisesta. Kirjailija Jussi K. Niemelä puolestaan oli tehnyt rikosilmoituksen poliisille kahdesta persuaktiivista (joista ainakin toinen on Suomen Sisun jäsen), jotka ovat närkästyneet hänen perussuomalaisvastaisista, vihapuheita kritisoivista kirjoituksistaan ja uhanneet muun muassa nylkeä kirjailijan veitsellä (alun perin asiasta kirjoitti KU).

Samaisessa verkkolehdessä julkaistiin eilen artikkeli, joka käsitteli opetushallituksen teettämää selvitystä romanioppilaiden perusopetuksesta. Yhtenä romanilapsiin liittyvänä huolenaiheena ovat lukuisat poissaolot, joiden syyksi mainittiin muun muassa kiusatuksi joutuminen. Selvityksen mukaan romanioppilaisiin ei kuitenkaan kohdistu avointa ja systemaattista syrjintää, vaan lähinnä ”etnistä nimittelyä”.

Mitä hemmetin etnistä nimittelyä? Eikö etninen nimittely ole yhtä kuin rasismi? Miksi sitä ei sanota suoraan? Minusta tämä kertoo jotain siitä, miten suuri vaikutus perussuomalaisilla ja muilla samoja aatteita tunnustavilla on ollut tämän päivän suomalaiseen julkiseen keskusteluun. Yllä mainittujen (ja lukuisten muiden) esimerkkien valossa näyttää vielä siltä, etteivät ainakaan kiihkomielisimmät persut todellakaan tyydy pelkkään keskusteluilmapiirin pilaamiseen. Tuntuu olevan vain ajan kysymys, milloin siirrytään sanoista tekoihin.

Tekee mieli halveksua ainakin Hesaria, kaikenlaista hampaattomuutta ja tämän valkoisen roskasakin hyysäämistä. Persuja en oikeastaan viitsisi edes halveksua enää, he ovat jo aikaa alittaneet sen riman. Vähän niin kuin Pertti Jarla kirjoittaa. (Vaikka kyllä minä silti punaista näen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti